maanantai 27. toukokuuta 2013

PANNARI

uunipellillinen
8 dl maitoa
2 munaa
4 dl jauhoja
1 tl suolaa
2 rkl öljyä

1. Sekoita maidon joukkoon munat, vehnäjauhot, suola ja öljy.
2. Anna turvota 15-30 min.
3. Kaada leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.
4. Paista 200 asteessa noin 30 min.

Eijan PUOLUKKAHERKKU

Pohja:
12 Digestiveä
75 g voita
* Keksit murskataan ja voi sulatetaan. Sekoitetaan yhteen. Painellaan irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperin päälle*

Täyte:
3 valkuaista
2 1/2 dl sokeria + vaniliinisokeria
*vaahdotetaan*
2 dl kermaa + vaniliinisokeria
*vaahdotetaan*
*Yhdistä vaahdot varovasti nostellen*
*Lisää n. 400 g puolukkasurvosta ja lorauta noin 1 rkl konjakkia*
*Kaada seos vuokaan ja laita pakastimeen*
*Tarjoillaan MAKEAN puolukkakiisselin kera*

OMENARAITAKAKKU

200g voita/marg.
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria

Raita:
3 omenaa (Granny Smith) karkeaksi raastettuna
2 rkl hunajaa
2 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1 tl inkivääriä
Pinnalle mantelilastuja ja raesokeria

1. Vaahdota voi ja sokeri
2. Lisää vaahtoon munat yksitellen
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan
4. Vuoraa irtopohjavuoka rypistetyllä leivinpaperilla tai voitele ja korppujauhota. HUOM. Suojaa vuoka foliolla ettei uuni sotkeennu jos et käytä leivinpaperia...
5. Sekoita täyteaineet
6. Laita osataikinasta vuokaan, sitten omenamössö ja loput taikinasta päälle. Päälle mantelilastuja ja raesokeria
7. Paista alatasolla 175 asteessa noin tunti.

Kaisan RAHKATORTTU

Pohja:
100 g voita
3 rkl sokeria
1 muna
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 prk rahkaa
1/2 dl kuohukermaa
1/2 sitruunan mehu
2 tl vaniliinisokeria
1 dl sokeria
1 muna
pinnalle mantelilastuja

1. Vaahdota voi ja sokeri
2. Lisää muna ja vaahdota
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon
4. Levitä pohja voideltuun irtopohja vuokaan
5. Sekoita täytteen aineet ja kaada pohjan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastuja
6. Paista 200 asteessa n. 35 min.

SMETANAKALA

1 pkt pakasteseitä
1 prk kuohukermaa
1 prk smetanaa
1/2 sitruunan mehu
puntti tilliä
purjoa/sipulia/kevätsipulia
sitruuna-tai valkopippuria
suolaa

1. Lado kalat voideltuun uunivuokaan.
2. Pilko sipuli/purjo sekä tilli
3. Sekoita muut aineet
4. Mausta ja maista (saa olla kirpakan suolaista)
5. Laita mössö kalojen päälle ja paista 200 asteessa n. 45-60 min.

Nopea RAPARPERITORTTU

Pohja:
2 munaa
3/4 dl sokeria
1 dl maitoa/kermaa
1/2 dl öljyä
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kookos-/kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta

Päällinen:
n. 5 dl raparperia pilkoittuina
n. 1/2 dl sokeria
n. 1 dl kookoshiutaleita

1. Sekoita pohjan aineet keskenään
2. Voitele vuoka n. 25 cm halkaisija (sydänvuoka)
3.  Kaada taikina vuokaan.
4.  Sekoita päällisen aineet ja kaada taikinan päälle.
5. Paista 200 asteessa n. 25 min
6. Nautitaan vaniljakastikkeen tai jäätelön kera!

PÄÄSIÄISLAMMAS äidin tapaan

Lampaan etu- tai takajalka
Kuorrute -määrät riippuu lampaan jalan koosta:
n. 250g voita (tai voita ja oliiviöljyä)
2-3 dl korppujauhoja
n. 1/2 sitruunan mehu
puntti persiljaa
mustapippuria
suolaa

1. Sekoita mössö
2. Mausta ja maista
3. Taputtele mössö rasvasta puhdistetun lampaan jalan päälle
4. Paista lammasta ritilällä pellin päällä 250 asteessa noin 10 min.
5. Lisää vettä pellille ettei tippuva neste pala ja paista 125-150 asteessa loppuaika. Tarkista mittarilla kypsyys.

Mummon MUSTIKKAPIIRAKKA

Pohja:
125 g marg./voita
reilu 1 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
reilu 2 dl vehnäjauhoja (osa grahamjauhoja) tai 1 dl vehnä- ja 1dl ruisjauhoja

Päällys:
2/3 osaa prk kermaviiliä
1/2 sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
reilu 2 dl mustikoita
(kookoshiutaleita päälle)

1. Vaahdota rasva ja sokeri
2. Lisää muna
3. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon.
4. korppujauhota voideltu vuoka 27 cm halk. (saa olla reilusti korppujauhotettu).
5. Levitä hyvin jauhotetuilla käsillä taikina vuokaan..näyttää aluksi että vuoka on liian iso
6. Sekoita päällysaineet samassa kulhossa ja kaada pohjan päälle. Ripottele kookoshiutaleita päällimmäiseksi.
6. Paista 200 asteessa, toiseksi alimmalla tasolla 25-35 min.

RUISLEIPÄ leipäkoneella

3 dl Myllärin ruisleipäjauhoja
1 1/3 vehnäjauhoja
1 dl auringonkukansiemeniä/kurpitsansiemeniä
1 tl kuivahiivaa
(1 tl suolaa)
3 dl vettä

1. Sekoita kuivat aineet, lisää vesi ja sekoita hyvin.
2. Paista koneessa halutulla ohjelmalla.

MOKKAPALAT Ikean vuokaan

5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
4 munaa
2 dl hedelmäsokeria (tavallinenkin käy)
2 dl maitoa
200 g marg./voita
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria

Päällinen
4 dl tomusokeria
1/2 dl kahvia
1/2 dl voisulaa
2 tl vaniliinisokeria
2 rkl kaakaota

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
VINKKI: Jos ei ole sähkövatkainta käytettävissä niin erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa käsivispilällä sokeri ja keltuiset omassa kulhossa ja valkuaiset omassa. Vatkaantuu näin erikseen vatkattuna nopeammin ja helpommin. Yhdistä vaahdot.
2. Sulata rasva.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään.
4. Lisää munasokerivaahtoon vuorotellen jauhoseos ja maito.
5. Lisää lopuksi sulatettu rasva. Sekoita hyvin pohjia myöten.
6. Kaada leivinpaperilla vuorattuun Ikean vuokaan.
7. Paista 175 asteessa n. 20 min. KOKEILE HAMMASTIKULLA KYPSYYS.
8. Jäähdytä.
9. Keitä kahvi ja anna jäähtyä.
8. Sekoita päällisen kuivat aineet ja rasva.
9. Lisää kahvia vähitellen seokseen kunnes sopivan tuntuista levitettäväksi. Ei liian löysää eikä tönkkiä.

JOS TEET NORMI UUNIPELLILLE niin ohjeella tulee OHUT POHJA -> jos haluat PAKSUN POHJAN niin tee 1 1/2 kertainen taikina (7 1/2 dl jauhoja, 6 munaa jne...)

RUISRIESKA

2 dl ruisjauhoja
1/2 tl suolaa
1 prk kermaviiliä
30g voita sulatettuna

1. Sulata voi
2. Sekoita kaikki aineet keskenään
3. Anna turvota 10-15 min
4. Taputtele leivinpaperin päälle uunipellille 5 pikkurieskaa, hyvin jauhotetuilla käsillä
5. Paista 250 asteessa 10-15 min.

LIHAPULLAT sipulikeitolla

400-500 g jauhelihaa
1 pss sipulikeittoaineksia
1 muna
1 prk kermaviiliä/ranskankermaa tai 1 dl kermaa/ maitoa
1 tl sinappia
1/2 tl suolaa
pippuria

1. Sekoita sipulikeittoainekset ja keermaviili/neste sekä muna
2. Lisää jauheliha ja mausteet
3. Sekoita
4. Kostuta kädet kylmällä vedellä ja tee taikinasta joko pullia tai pihvejä.
5. Paista pannulla tai laita pullat suoraan leivinpaperin päälle uunipellille tai voideltuun vuokaan.
6. Paista uunissa 200 astetta n. 20 min.

CHILI CON CARNE

400g jauhelihaa
1 iso sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1-3 paprikaa
1 tlk  chilitomaattimurskaa tai tomaattimurskaa
1 tlk ruskeita papuja
1/2 tom murska tölkkiä vettä
1/2 suolaa
jos käytit tavallista tomattimurskaa lisää chilimausteseosta n. 1-2 tl

1. Pilko sipulit ja valkosipulin kynnet, pilko paprikat pikku kuutioiksi
2. Ruskista sipulit ja jauheliha
3. Lisää paprikakuutiot
4. Huuhdo pavut siivilässä
5. Lisää tomaattimurska, vesi ja pavut jauhelihan joukkoon
6. Hauduta n. 10 min.

TACOKEITTO

400 g jauhelihaa
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
1-3 paprikaa (vihreä, punainen, keltainen)
1 pss tacomausteseosta
1-2 tölkkiä ruskeita papuja
1 prk tomaattimurskaa
1 1/2 tom. murska tölkkiä  vettä
1 pss tai prk maissia
mustapippuria
1/2 tl suolaa
lisäksi nachoja ja kermaviiliä

1. Pilko sipulit, valkosipulit ja paparikat
2. Ruskista sipulit ja jauheliha isossa kattilassa
3. Huuhdo pavut siivilässä
4. Lisää paprikat, maustepussi, tomaattimurska, vesi, pavut, maissi ja mausteet.
5. Anna kiehua miedolla lämmöllä vähintään 10 min.